Kaikki alkoi siitä, kun Hanna-Pirita piirsi ja kirjoitti sarjakuvablogiinsa
viime Desutalksista merkinnän. Hanna-Pirita käsitteli blogimerkinnässään ärsyyntymistään siitä, miten paljon seksistisiä läppiä heiteltiin ympäri puhesalia. Häntä myös ärsytti lautakulttuurista tutut vanhahomo, uushomo jne. nimitysten käyttö. Tästä nousi oma ”kohunsa”, kun Hanna-Piritaa syytettiin lautakulttuurin ymmärtämättömyydestä. En ota tähän Desutalksin kohuun kantaa.
Hanna-Pirita muistettiin myös tämän Desucon Frostbiten yhteydessä. Hän osallistui Matias Tukiaisen ja Valtteri Strömsholmin huumorilla höystettyyn ”läppäluentoon” Merimieskauluksia, kumipukuja ja hassuja hattuja, jonka tarkoituksena oli käsitellä hahmodesigneja. Hanna-Pirita kuitenkin Frostbitesta tehdystään
Hourly Comic -sarjakuvassaan esitti kokeneensa luennon ahdistava ja seksistisenä sekä syytti luennon poikenneen ohjelmakuvauksesta. Hanna-Pirita lähtikin luennolta kesken pois ja kuuleman mukaan huusi lähtiessään ”Minähän tällaisia tissiperseluentoja katso” (en nyt löydä kyseistä twiittiä tähän hätään, mutta tuohon suuntaan se oli). Hän onnistui jälleen saamaan aikaan kohun! Vai oliko aloittajana luento ja sen pitäjät?
 |
| Ei liity aiheeseen, mutta aihetta hipoen aika hassu. Klikkaa suuremmaksi |
Tätä uutta seksismi”kohua” käsiteltiin Desutalksin kohua paljon suuremmin sosiaalisessa mediassa, useissa blogeissa,
Ylilaudalla ja myös
Otakunvirran podcastissä. Näihin Hanna-Pirita vastasi
kirjoituksellaan, joka on otsikoitu samoin kuin kohua käsitellyt Otakunvirran podcast.
Kohua paisuteltiin ja liioiteltiin mielestäni aivan liikaa. Toisaalta myös Hanna-Pirita liioitteli sarjakuvassaan (myös omienkin sanojensa mukaan) reaktiotaan kyseiseen luentoon, mutta taiteilijalle sallinemme tämän. Asioihin, conien luentoihin ja vaikkapa japanin naiskuvaan, saa ja on hyvä ottaa kantaa ja tästä käydä keskustelua. Se on vuorovaikutusta ja niin conit ja maailma paranee.
Kuitenkin on ällistyttävää miten siitä saadaan aikaan ”animeskeneä järisyttävä kohu”. Asia paisuu paisumistaan. Eikä tätä yhtään auta se, että näkemyksiään väliin tulee heittelemään myös ihmisiä, jotka eivät aihetta tunne pahimmillaan ollenkaan. Jotkut sankarit kuulevat vain, että on pidetty hirvittävän moraaliton tissiperseluento tai että joku ämmä on pahastunut siitä, että luennolla näytettiin vähäpukeinen animetyttö, josta sitten päättävät pystyttää paskamyrskyn.
Katsoin kyseisen luennon
taltioinnin youtubesta mielenkiinnosta, millaista hönkivien poikien luento siitä tuli, ja toisaalta siksi, että pidän kyseisten herrojen coniohjelmista muutenkin. Hämmennyin, sillä oikeasti odotin (en kauhulla, mutta muuten), että Valtteri ja Matias olisivat vain tuulessa nousevia hameenhelmoja, kireitä kumipukuja ja ”sukkispantsuja” käsitelleet. Luennolla kyllä käsiteltiin myös slaideja, jotka voitaisiin tulkita naista esineellistäväksi, mutta käsiteltiin ehdottomasti paljon muutakin. Jokainen voi itse tarkistaa asian youtube-taltioinnista ja myös kohun takia julkaistusta
diaesityksestä muistiinpanoineen ja päättää mielipiteensä luennon seksistisyydestä. Mutta luennon nimittäminen tissiperseluennoksi on minusta vähintään yhtä harhaanjohtavaa kuin kyseinen ohjelmakuvauksin.
 |
| Oisko tällanen esineellistävää? |
Hanna-Pirita Hourly Comic:ssaan esitti heti luentoa käsitellen osan jälkeen innostuksensa poikarakkauteen ja ilmeisesti myös blogissaan on näyttänyt kiinnostuksensa yaoi-mangaan. Kohukoneisto ainakin Otakunvirran ja Ylilaudan osalta on käsittänyt tällaiset japanilaiset poikarakkausteokset ja paritukset yhtä lailla esineellistäväksi, jonka vuoksi Hanna-Piritaa on syytetty kaksinaismoralismista.
Tällaisten poikarakkausjuttujen rinnastus japanilaiseen ecchikulttuuriin on mielestäni virheellistä. Vaikkakin yaoi-teoksissa voidaan nähdä hirvittävän yksiluonteisia ja yksinkertaistettuja hahmoja, ei minusta poikarakkautta voi silti tulkita miessukupuolta esineellistäväksi. Siinä missä naishahmojen paljastava pukeutuminen ja erilaiset ”pantyshotit” voidaan tulkita esineellistävän naissukupuolta, yksinkertaistettu poikarakkaus ei itsessään käsittele miesvartaloa ainakaan ensisijaisesti, vaan fokus on hahmojen välisessä suhteessa.
 |
| Entä tää? |
Vaikka poikarakkaus olisi tulkittavissa miessukupuolta esineellistäväksi, ei minusta sen vaikutus ole sama. Voin pyytää kaikkia miespuolisia nostamaan kätensä, jos kokevat poikarakkausteoksten ja -paritusten tai vaikkapa erään nyrkkeilyanimen muskelipoikien ahdistavan heitä, niin, että tuntevat sukupuolensa, vartalonsa tai ruumiinosiensa esineellistetyksi. Sitten pyydän naispuolisia nostamaan kätensä, jos tuntevat ahdistuvansa Eikenin kaltaisista tissisarjoista ja murrosikäisille pojille suunnatuista ecchisarjoista, niin, että tuntevat sukupuolensa, vartalonsa tai ruumiinosiensa esineellistetyksi. Lyön vetoa, että jälkimmäisessä tapauksessa nousee enemmän käsiä.
Väitän, ja luulen, että näin tuntevat myös suuri osa muista miehistä, että miespuolinen ei kykene samalla tavalla ajattelemaan esineellistävän teoksen esineellistävän abstraktisti koko miessukupuolta - mukaan lukien häntä. En tunne ahdistuvani minkäänlaisista selkeistä miespuolisista seksiobjekteista, niin, että kokisin sen esineellistävän samanaikaisesti minua. Vaikka tällä hypoteettisella miespuolisella seksiobjektilla ja minulla molemmilla on Y-kromosomi ja (iik) penis, ne ovat kuitenkin hänen omia ja hänen kehoaan tässä esineellistetään eikä minun. Tosin minulla Y-kromosomin olemassaoloa ei ole koskaan testattu, mutta en näe syytä epäillä sitä. Toisaalta tähän saattaa vaikuttaa myös se, etten ole koskaan ollut tietoinen tai kykenevä käsittämään oman vartaloni mahdollista ”seksuaalista potentiaalia”.
Nyt kyllä joudun omalla kirjoituksellani vahvistamaan ”kohun” olevan kohu, vaikka se tässä ketuttaakin. Muistakaa kuitenkin ihmiset, että tutkikaa, mistä aiotte järisyttävän mielipiteenne esittää.
