27. maaliskuuta 2013

Hanna-Pirita ja Frostbiten seksismi"kohu"

Kaikki alkoi siitä, kun Hanna-Pirita piirsi ja kirjoitti sarjakuvablogiinsa viime Desutalksista merkinnän. Hanna-Pirita käsitteli blogimerkinnässään ärsyyntymistään siitä, miten paljon seksistisiä läppiä heiteltiin ympäri puhesalia. Häntä myös ärsytti lautakulttuurista tutut vanhahomo, uushomo jne. nimitysten käyttö. Tästä nousi oma ”kohunsa”, kun Hanna-Piritaa syytettiin lautakulttuurin ymmärtämättömyydestä. En ota tähän Desutalksin kohuun kantaa.

Hanna-Pirita muistettiin myös tämän Desucon Frostbiten yhteydessä. Hän osallistui Matias Tukiaisen ja Valtteri Strömsholmin huumorilla höystettyyn ”läppäluentoon” Merimieskauluksia, kumipukuja ja hassuja hattuja, jonka tarkoituksena oli käsitellä hahmodesigneja. Hanna-Pirita kuitenkin Frostbitesta tehdystään Hourly Comic -sarjakuvassaan esitti kokeneensa luennon ahdistava ja seksistisenä sekä syytti luennon poikenneen ohjelmakuvauksesta. Hanna-Pirita lähtikin luennolta kesken pois ja kuuleman mukaan huusi lähtiessään ”Minähän tällaisia tissiperseluentoja katso” (en nyt löydä kyseistä twiittiä tähän hätään, mutta tuohon suuntaan se oli). Hän onnistui jälleen saamaan aikaan kohun! Vai oliko aloittajana luento ja sen pitäjät?
Ei liity aiheeseen, mutta aihetta hipoen aika hassu. Klikkaa suuremmaksi

Tätä uutta seksismi”kohua” käsiteltiin Desutalksin kohua paljon suuremmin sosiaalisessa mediassa, useissa blogeissa, Ylilaudalla ja myös Otakunvirran podcastissä. Näihin Hanna-Pirita vastasi kirjoituksellaan, joka on otsikoitu samoin kuin kohua käsitellyt Otakunvirran podcast.

Kohua paisuteltiin ja liioiteltiin mielestäni aivan liikaa. Toisaalta myös Hanna-Pirita liioitteli sarjakuvassaan (myös omienkin sanojensa mukaan) reaktiotaan kyseiseen luentoon, mutta taiteilijalle sallinemme tämän. Asioihin, conien luentoihin ja vaikkapa japanin naiskuvaan, saa ja on hyvä ottaa kantaa ja tästä käydä keskustelua. Se on vuorovaikutusta ja niin conit ja maailma paranee.

Kuitenkin on ällistyttävää miten siitä saadaan aikaan ”animeskeneä järisyttävä kohu”. Asia paisuu paisumistaan. Eikä tätä yhtään auta se, että näkemyksiään väliin tulee heittelemään myös ihmisiä, jotka eivät aihetta tunne pahimmillaan ollenkaan. Jotkut sankarit kuulevat vain, että on pidetty hirvittävän moraaliton tissiperseluento tai että joku ämmä on pahastunut siitä, että luennolla näytettiin vähäpukeinen animetyttö, josta sitten päättävät pystyttää paskamyrskyn.

Katsoin kyseisen luennon taltioinnin youtubesta mielenkiinnosta, millaista hönkivien poikien luento siitä tuli, ja toisaalta siksi, että pidän kyseisten herrojen coniohjelmista muutenkin. Hämmennyin, sillä oikeasti odotin (en kauhulla, mutta muuten), että Valtteri ja Matias olisivat vain tuulessa nousevia hameenhelmoja, kireitä kumipukuja ja ”sukkispantsuja” käsitelleet. Luennolla kyllä käsiteltiin myös slaideja, jotka voitaisiin tulkita naista esineellistäväksi, mutta käsiteltiin ehdottomasti paljon muutakin. Jokainen voi itse tarkistaa asian youtube-taltioinnista ja myös kohun takia julkaistusta diaesityksestä muistiinpanoineen ja päättää mielipiteensä luennon seksistisyydestä. Mutta luennon nimittäminen tissiperseluennoksi on minusta vähintään yhtä harhaanjohtavaa kuin kyseinen ohjelmakuvauksin.
Oisko tällanen esineellistävää?

Hanna-Pirita Hourly Comic:ssaan esitti heti luentoa käsitellen osan jälkeen innostuksensa poikarakkauteen ja ilmeisesti myös blogissaan on näyttänyt kiinnostuksensa yaoi-mangaan. Kohukoneisto ainakin Otakunvirran ja Ylilaudan osalta on käsittänyt tällaiset japanilaiset poikarakkausteokset ja paritukset yhtä lailla esineellistäväksi, jonka vuoksi Hanna-Piritaa on syytetty kaksinaismoralismista.

Tällaisten poikarakkausjuttujen rinnastus japanilaiseen ecchikulttuuriin on mielestäni virheellistä. Vaikkakin yaoi-teoksissa voidaan nähdä hirvittävän yksiluonteisia ja yksinkertaistettuja hahmoja, ei minusta poikarakkautta voi silti tulkita miessukupuolta esineellistäväksi. Siinä missä naishahmojen paljastava pukeutuminen ja erilaiset ”pantyshotit” voidaan tulkita esineellistävän naissukupuolta, yksinkertaistettu poikarakkaus ei itsessään käsittele miesvartaloa ainakaan ensisijaisesti, vaan fokus on hahmojen välisessä suhteessa.

Entä tää?

Vaikka poikarakkaus olisi tulkittavissa miessukupuolta esineellistäväksi, ei minusta sen vaikutus ole sama. Voin pyytää kaikkia miespuolisia nostamaan kätensä, jos kokevat poikarakkausteoksten ja -paritusten tai vaikkapa erään nyrkkeilyanimen muskelipoikien ahdistavan heitä, niin, että tuntevat sukupuolensa, vartalonsa tai ruumiinosiensa esineellistetyksi. Sitten pyydän naispuolisia nostamaan kätensä, jos tuntevat ahdistuvansa Eikenin kaltaisista tissisarjoista ja murrosikäisille pojille suunnatuista ecchisarjoista, niin, että tuntevat sukupuolensa, vartalonsa tai ruumiinosiensa esineellistetyksi. Lyön vetoa, että jälkimmäisessä tapauksessa nousee enemmän käsiä.

Väitän, ja luulen, että näin tuntevat myös suuri osa muista miehistä, että miespuolinen ei kykene samalla tavalla ajattelemaan esineellistävän teoksen esineellistävän abstraktisti koko miessukupuolta - mukaan lukien häntä. En tunne ahdistuvani minkäänlaisista selkeistä miespuolisista seksiobjekteista, niin, että kokisin sen esineellistävän samanaikaisesti minua. Vaikka tällä hypoteettisella miespuolisella seksiobjektilla ja minulla molemmilla on Y-kromosomi ja (iik) penis, ne ovat kuitenkin hänen omia ja hänen kehoaan tässä esineellistetään eikä minun. Tosin minulla Y-kromosomin olemassaoloa ei ole koskaan testattu, mutta en näe syytä epäillä sitä. Toisaalta tähän saattaa vaikuttaa myös se, etten ole koskaan ollut tietoinen tai kykenevä käsittämään oman vartaloni mahdollista ”seksuaalista potentiaalia”.

Nyt kyllä joudun omalla kirjoituksellani vahvistamaan ”kohun” olevan kohu, vaikka se tässä ketuttaakin. Muistakaa kuitenkin ihmiset, että tutkikaa, mistä aiotte järisyttävän mielipiteenne esittää.

26. maaliskuuta 2013

Saya no uta ja Clannad visual noveleina

Ajattelin ensin kirjoittaa visual novelien eroista hirmu positiiviseen sävyyn suhteessa animaatioon, mutta tajusin, etten tiedä aiheesta mitään. Olen lukenut visual noveleista ainoastaan Saya no Utan, Clannadin ja melkein sain aloitettua Fate/stay nightin. Olisin täysin idiootti, jos lähtisin näiden perusteella sanomaan mitään yleisesti visual noveleista puhumattakaan vertailemaan sitä muihin formaatteihin. Siispä päätin puhua vain näistä. Pyydän anteeksi, jos puhun välillä visual novelin lukemisesta ja välillä pelaamisesta.

Clannadiin tutuistuin ensin piirrettynä, koska internet siihen kannusti. Näytti aluksi ihan geneeriseltä kouluhaaremilta, jota se teknisesti olikin. Mutta se tarjosikin jotakin uutta muiden seassa. Clannadista tulikin ehdoton ykköslempisarjani, mutta en siitä aio selittää enempää, sillä Tounis sen on tehnyt jo. (Mutta katsokaa se oikeasti – myös After Story. After Story ei ole mikään perään liimattu jatkokausi, vaan oikeasti olennainen osa sarjaa!) Tämän vuoksi tulikin tutustuttua myös mangaan ja alkuperäisteoksena Keyn, joka on tuttu muun muassa myös Airista ja Kanonista, visual noveliin. Minulle varoiteltiin ja sain itsekin huomata, että kyseessä on aika pitkä teos – kuulemma ihan visual noveleista sitä ihan pisintä luokkaa. 
 

Eihän se pituus sitten minua haitannut, vaikka kaikki löytämäni routet luinkin. Olinhan niin rakastunut sarjaan. Pitkä tarina sallii hahmoille paljon syvemmän esittelyn lukijalle ja tarinan voi kertoa tarkemmin. Pituus sallii myös minun lukijana vielä paremmin kiintyä hahmoihin ja tarinaan. Nämä pitkän tarinan edut ovat varmasti kaikille tuttuja, jotka ovat vertailleet kirjojen ja niiden elokuvasovituksia. Visual novelin luettuani siis Clannadista tuli yhä rakkaampi sarja!

Tounis on oikeassa siinä, että visual novelien pituutta ei rajoita mikään samalla tapaa animeilla. Visual novelin ei tarvitse mahtua yhden animekauden 12 jaksoon tai edes useampaan kauteen. Clannadin animesovitus pitikin sovittaa peräti 47 jaksoon, josta 23 on ensimmäistä kautta ja 24 After Storya. Silti visual noveliin menee varmasti ainakin triplasti tuon koko animen 47*24min verran. Minähän sitä sitten luin sitä pitkin kesää kaksituhattajotain. Tällaisessa pitemmässä ajassa teoksesta tulee jotain harrastukseen verrattavaa. Lyhytaikainen tapa, jos ei muuta. Teokseen kykenin kiintymään paremmin kuin melkein mihinkään kirjalliseen teokseen olen kiintynyt. Ainoastaan Potterit taitaa mennä edelle, mutta siitäkään en ole aina varma.
Kuin miljoonassa muussakin haaremisarjassa - mennään kouluun! Eikä sulta kysytä

Pottereista päästään samaistumiseen. Jokainen kirjoja lukenut fantasioi jossain vaiheessa Tylypahkan velhokoulussa käymisestä ja lukija kuvitelmillaan samaistuu hahmoihin. Tai sitten ei samaistu, mutta haluiaisi. Clannad tuottaa samaistumisen eri tavalla, joka yhdistääkin monia muitakin haaremi- visual noveleita. Varsinaisesti miespäähenkilöä tyttöjen keskellä ei ole, vaan se olet sinä, pelaaja. Tarinankerronta tapahtuu minäkertojan avulla, jonka henkilöhahmona on tämä miespäähenkilö eli sinä, ja hahmot puhuvat sinulle jonkun muun jäbän sijasta. Päähenkilön nimen sijasta tekstissä mainitaan lukijan antaman nimi, mutta ääninäyttelyssä sen sijaan on tyydytty viittaamaan animestakin tuttuun Tomoya Okazakiin.  

Animessa tällaisen toteuttaminen ei olisi mahdollista. Ainakaan sellaista kukaan animaatiostudio ei olisi kyllin hullu tuottamaan. Tällainen immersio toisaalta myös syventää pituuden aiheuttamaa kiintymistä. Kun lukijalle tehdään helpoksi itsensä kuvittelemisen tarinan tapahtumiin, hän sen kyllä tekee halutessaan ja teokseen kiintyessään. Clannad on minusta tässä erityisen hyvin onnistunut johtuen aiemmin mainituista seikoista. Joku voi kuitenkin olla eri mieltä mitä samaistuminen tarkoittaa, mutta toivottavasti tästä tulee ilmi mitä tarkoitan tässä.

 

Clannad nosti kiinnostusta yleensä visual noveleihin sen verran, että jaksoin tutustua Nitroplussan Saya no uta (suom. Sayan laulu) -nimiseen teokseen. Tässä Gen Urobuchin käsikirjoittamassa tarinassa päähenkilö on päähänsä iskun onnettomuudessa, jonka vuoksi hän näkee kaiken ennen niin ihanan maailman hirveänä. Päähenkilön aistit saavat ympäristön kaikki asiat: ihmiset, huonekalut ja ulkoilman maisemat, näyttämään niin kuin ne olisi tehty ihmisten sisäelimistä. Eikä vain näyttämään, vaan myös haisemaan, tuntumaan ja maistumaan. Kuitenkin eräänä päivänä hän tapaa tytön nimeltä Saya, joka ei olekaan muiden ihmisten lailla kauhuelokuvien hirviö, vaan nuorennäköinen ja suloinen.

Ihmetyksen määrä oli suuri miksi hän tällainen oli ja kuten arvata saattaa tarinasta tuli hirmuisen mielenkiintoinen. Saya no uta ei varmasti toimisi animena tietyistä myöhemmin mainittavista jutuista johtuen, vaikkakin viime vuonna animesovituksesta vääriä huhuja internetissä olikin.

"Kiva tietää näin kolmelta aamuyöstä" Saya no utan tapaan

Koska Clannad on teoksenakin pitkä, on siinä suuri määrä lukijan tehtäviä valintoja tarinan etenemisen suhteen. Loppuja on tällöin aika monta eikä kaikkia voi saada animesovitukseen ilman, että saadaan aikaan Yosuga no soran kaltaista (tai pahimmillaan jopa School Daysin tapaista) sotkua. Myönnän kuitenkin, että Clannadissa eri reittien tarinoista suurimmat osat saatiin onnistuneesti käsiteltyä, koska Clannadista on nähtävissä selkeästi se pääreitti, josta päästäänkin After Storyyn. Clannad ei kuitenkaan erilaisen tarinan kasaamisen vuoksi voi olla animena ja visual novelina samalla tavalla hieno teos. Molemmat ovat ihania, mutta minusta eri tavoillaan.

Saya no utassa sen sijaan minusta eri reitit ovat enemmän tasa-arvoisia. Vaikkakin kaikki teoksen lukeneet tietävät, että se kliimaksisin loppu otettaisiin käyttöön hypoteettisessa animesovituksessa, ei samanlaista temppua voi tämän kohdalla tehdä, joka Clannadin animea sovittaessa tehtiin eri reittien kanssa. Saya no utan eri reitit sulkevat toisensa selkeästi pois. Enkä minä voisi millään valita, mikä reiteistä on ihanin. Jotta Saya no utasta saataisin toimiva animesovitus, tulisi tehdä jokaisesta reitistä oma animensa. Mielestäni Saya no utan kaikki reitit ja loput ovat aivan liian hienoja, että yhtäkään voisi jättää pois.

Ihana Saya melkein yhtä ihanassa eteisessäsi

Visual novel formaattina antaa mahdollisuuden myös käyttää mielikuvitusta. Visual novel kyllä antaa lukijalle kuvia hahmoista ja tapahtumista ja ääninäyttelyn (kuulemma sitäkään ei aina), mutta lukijalle jää tilaa kuvitella tapahtumat liikkeessä. Tämä on ehdoton visual novelin vahvuus, mutta myös mahdollistaa Saya no utan kaltaisen teoksen esittämisen.

Saya no uta on kaikkea muuta kuin kaunis. Tällä en nyt kuitenkaan tarkoita, että se on huonosti piirretty. Ketään ei oikeasti kiinnostaisi katsella kummia sisäelinhirviöitä murisemassa yhtä inhottavan ympäristön keskellä koko ajan ja joka jaksossa! Tämä kuitenkin yllättävästi ei haitannut Saya no utaa visual novelina. Saya no utassa pystyi kuvittelemaan itsensä sisäelinmaailman keskelle ilman, että ärsytti touhu.

Animessa sen sijaan vaadin kivoja maisemia ja yleensäkin kivaa katseltavaa, kun visuaalinen tapa esittää tarina kuitenkin on. Visual novel antaessaan luvan ajatella tapahtuma itse antaa myös mahdollisuuden keskittyä itse tarinaan ilman, että mitkään ympäristön iljetyksen visuaalisessa muodossa olisi häiritsemässä koko ajan.

Onneksi tämä teos näyttää paremmalta animesovituksena

Haluaisin lukea visual noveleja enemmän, koska pidän niistä ihan formaattina aiemmin mainituista syistä. Ihanuutta ja hankaluutta aloittaa samanaikaisesti on juurikin tuo pituus. Hassua se kyllä on.

Onneksi visual novelin kuitenkin voi pausettaa ja jättää kesken paljon luontevammin kuin esimerkiksi animen. Pysäytyksen voi lukija halutessaan tehdä vaikka seksikohtauksen ajaksi esimerkiksi puuhatakseen jotain muita juttuja. Samaiset kohtaukset voi myös skippailla visual novel -muodossa varsin näppärästi. Paljastan nyt, että seksikohtauksilla ei oikeasti ole paljon juonellista merkitystä useimmiten tai sitten niille on vähän huono selitys.

PS. Tiedän kyllä animen edut tarinan ja teoksen esityksessä, mutta halusin nyt vain osoitella visual novelien hyviä puolia vertaen animaation.

EDIT: Ei hitsi olenhan mä pelannut muitakin visual noveleita. Muistan pelanneeni sen deittipelin, jossa oli Hatsune Miku. Noh kai tekstin idea toimii silti.

Linkkejä:
Clannad Visual novel databasessa
Saya no uta Visual novel databasessa