Ensimmäinen merkintä. Huh. Tätä blogia suunniteltiin hetki,
toteutettiin hetki ja sitten sen olemassaolo unohdettiin. Nyt sen toteutus tapahtui vauhdilla. Yhtäkkiä kirjoittajien määrä nousi kahdesta neljään ja Kuso taiteili ulkoasun hämmentävän nopeasti.
Eli! Kirjoittamassa meitä pitäisi olla neljä. Nana, Ayaka, Kuso ja Mizuumi.Tänne toivottavasti saadaan muutkin kirjoittamaan, kun vain saan istutettua ihmisiä näppäimistön ääreen. (Oikeasti osa istuu siinä ihan vapaaehtoisesti. Ongelma on vain saada ne kirjoittamaan. Ayaka vaan pitää metsästää lukuisien harrastusten lomasta haavilla ja köyttää tuoliin.) Tulevaisuudessa tullaan siis näkemään minun kirjoituksieni lisäksi myös muiden tekstiä ja kaavailtiinpa Kuson kanssa jonkinlaisten esittelyidenkin väsäämistä! Siitä, mitä tekstit tulevat sisältämään ei ole kenelläkään varmuutta. Näillä näkymin raportoidaan niistä Aasiaan liittyvistä seikoista, jotka innostavat kirjoittamaan. Eli todennäköisesti paljon animea, vähän vähemmän mangaa ja niiden lisäksi doramaa Japanista sekä Koreasta. Olen kuitenkin varma, että jossain välissä alkaa näkyä postauksia muun muassa kielistä, musiikista ja aasiaan liittymättömistä asioista.
Tervetuloa ja toiveita/kysymyksiä/pehmoleluja/nallekarkkeja otetaan vastaan! Myös kommentit ovat aina tervetulleita, joten rohkeasti vain. (:

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti