15. heinäkuuta 2012

JDorama: Usagi Drop (2011)





Suurin osa animen kuluttajista ovat nähneet tai ainakin kuulleet sarjasta nimeltä Usagi Drop, Usagi doroppu, bunny drop tai millä nimellä sitä haluaakaan kutsua. Sen sijaan teitä, jotka ette kyseistä sarjaa tiedä kehotan tutustumaan! Mielestäni anime toimi uskomattoman hyvin ja harkitsen jopa rewatchaustakin! Sarja kertoo 30-vuotiaasta poikamiehestä, joka yhtäkkiä huomaa olevansa vastuussa kuusivuotiaasta pikkutytöstä, joka huoltajan taidottomuudesta huolimatta haluaa hiuksensa letille. Sarja käsittelee Daikitchin ja Rinin arkielämää ja siihen liittyviä pulmia, joita sitten ratkaistaan joko yhdessä tai kavereiden voimin. Rin on yllättävän kypsä pikkutytöksi, joten pohdittavat asiat ovat vakavuudeltaan laidasta laitaan. Olin kuitenkin onnistunut missaamaan kokonaan uutisen live action elokuvasta, mutta viimein tämä sivistysaukko on tukittu. Ennen elokuvan aloittamista olin rehellisesti sanottuna hyvin huolissani, enkä uskonut, että noin loistavaa animea onnistuttaisiin kääntämään toimivaksi live actioniksi. Ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana sain iloisesti muuttaa käsitystäni, enkä enää ole lainkaan varma kummasta versiosta pidän enemmän. Usagi drop oli alunperin manga, mutta siihen en ole vielä ehtinyt tutustua.

 Näyttelijävalinnat olivat mielestäni kerrankin loistavia ja toimivia. Matsuyama Kenichi ei ulkonäöllisesti vastaa animen Daikichiä, mutta eihän se ole edes tärkeää. Hän sopii elokuvaan sekä ulkonäöltään ja olemukseltaan että ilmeiltään, ja onnistuu roolissaan mielestäni erittäin hienosti. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en katsonut näyttelijälistaa etukäteen, joten hihkuin innosta nädessäni Karinan Yukarina. Lisää positiivisia yllätyksiä seurasi läpi elokuvan. Kenties isoin ero Japanin ja Suomen televisiolla on se, että Japanissa jopa lapsinäyttelijät tekevät uskottavia rooleja. Suomessa kun siinä ei näytä onnistuvan kaikki aikuiset ammattinäyttelijätkään. Juonellisesti elokuva seuraa animea tarkasti. Ymmärrettävistä syistä suurin osa on jouduttu jättämään pois (elokuvat kun harvoin saavat kestää koko iltaa), mutta kokonaisuus toimii silti. Animen tunnelma löytyy tästäkin teoksesta  ja katsojalle jää elokuvan loppuessa hyvä mieli. (Oikeasti virnuilen näytölleni edelleen typerästi ja puristan pehmolelupupua tiukemmin kainalooni.)

Kokonaisuudessaan (kuten olette varmasti jo osanneet päätellä) olen tyytyväinen elokuvaan. Uskokaa tai älkää, mutta se on harvinaista. Yleensä nirsoilen näyttelijöissä helposti ja monet hyvät sarjat ovat jääneet katsomatta ihan vain koska se muuten hyvä näyttelijä näytti typerältä siinä yhdessä sarjassa, jonka vuoksi en halua nähdä tätäkään roolisuoritusta. Ehkä joskus pääsen ennakkoluuloistani vielä yli?

Muihin postauksiin on varmasti luvassa myös kuvia sekä linkkejä. Tällä kertaa joudutte tyytymään kahteen linkkiin, joista ensimmäinen johtaa Mydramalistiin (MDL) ja toinen Myanimelistiin (MAL). Tänne toivottavasti saadaan myöhemmin myös toinen mielipide Usagi doropusta, mutta sitä joudutaan vielä ainakin hetki odottelemaan. Vähän suppeaksi tämä postaus jäi, mutta ehkä se tästä kehittyy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti